Esapekka Lappi palaa rallin MM-sarjaan ensi viikolla, kun hän ajaa Ruotsin MM-rallissa. Hyundain urheilutoimenjohtaja Andrew Wheatley on ennakoinut tulevaa rallia Motorsport.comille.

Lapilla on hyviä muistoja Ruotsista. Hän voitti siellä MM-rallin vuonna 2024.

Wheatley tietää, että tallin kuskit ovat saavuttaneet menestystä Ruotsissa. häneltä löytyi kuitenkin myös varoituksen sanoja.

– Ruotsi on kilpailu, jossa tiimi on ollut aiemmin menestyksekäs. Esapekka Lappi voitti siellä vuonna 2024, Thierry (Neuville) vuonna 2018, ja sekä hän että Adrien (Fourmaux) ovat olleet palkintokorokkeella viime vuosina, mutta kyseessä on vaikea ralli voittaa.

– Menestymismahdollisuudet ovat vahvasti sidoksissa säähän ja tieolosuhteisiin. Jos olosuhteet pysyvät hyvin tasaisina eikä uutta lumisadetta tule, meillä on kolme kuljettajaa, joilla on potentiaalia nousta palkintokorokkeelle.

– Jos olosuhteet sen sijaan ovat monimutkaisemmat. Esimerkiksi jos lämpimät lämpötilat aiheuttavat suurempia vaihteluita tienpinnan kuntoo, on lähtöjärjestyksellä on suurempi merkitys, ja meidän on oltava joustavampia valmistautuessamme jokaiseen kilpailupäivään, selvitti Wheatley.