Kroatian MM-ralli päättyi lopulta dramaattisten vaiheiden jälkeen Toyotan Takamoto Katsutan voittoon. Toyotan Sami Pajari oli kakkonen. Ennen Power Stagea johtanut Hyundain Thierry Neuville rikkoi autonsa ulosajon myötä viimeisellä pätkällä.
– Voin vain pyytää anteeksi kaikilta osallisilta. Se on ainoa asia, jonka voin sanoa. Kaiken muun näemme myöhemmin. Minulla ei ole tällä hetkellä selitystä. Tämän ei pitäisi tapahtua. Selvitämme myöhemmin tarkalleen, mikä meni pieleen.
– Autossa oli aliohjausta, ja avasin heti ohjausta, koska pelkäsin auton lähtevän luisuun. Sen jälkeen osuin renkaalla johonkin, ja lisää vaurioita syntyi, selvitti Neuville WRC:lle.
Toyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen oli vakavana kameran edessä, kun voitto tuli Toyotalle. Hän ei lähtenyt tuulettamaan.
– Se on uskomatonta. Jos meillä oli eilen huonoa onnea, niin tänään sitä oli heillä vielä enemmän. Hän olisi joka tapauksessa ansainnut voiton, siitä ei ole epäilystäkään. Sama koskee Hyundaita, mutta tällaista rallissa voi tapahtua.
– Ei tässä paljoa ole juhlimista, mutta olen tietenkin tyytyväinen siihen työhön, jonka pojat tekivät. Olen kokenut sen itsekin – keskeyttänyt heti ensimmäisellä erikoiskokeella ja joskus myös aivan viimeisellä.
– Se on fantastista. Koko tiimi tekee töitä yhdessä ja he ovat ansainneet nämä tulokset. Taka kaksi voittoa peräkkäin, Sami kolme kertaa peräkkäin palkintokorokkeella. On hyvä, että jokainen pystyy voittamaan ralleja- Se tekee kaudesta todella mielenkiintoisen, selvitti Kankkunen.
WRC Kroatian MM-ralli 2026
WRC-luokka – lopputulokset
| Sija | Kuljettaja | Auto | Ero johtajaan |
|---|---|---|---|
| 1 | 🇯🇵 Takamoto Katsuta | Toyota GR Yaris | — |
| 2 | 🇫🇮 Sami Pajari | Toyota GR Yaris | +20,7 s |
| 3 | 🇳🇿 Hayden Paddon | Hyundai i20 N | +podium |
| 4 | 🇫🇷 Yohan Rossel | Lancia Ypsilon HF | WRC2-voitto |
| 5 | 🇫🇷 Leo Rossel | Citroën C3 Rally2 | +38,8 s (WRC2) |
| 6 | 🇷🇺 Nikolay Gryazin | Lancia Ypsilon HF | 3. sija (WRC2) |
* Neuville johti viimeiseen EK:hen yli minuutin erolla, mutta törmäsi betonipaaluun ja hylättiin. Evans ja Solberg keskeyttivät perjantaina.
MM-sarjapisteet – kuljettajat (4 osakilpailun jälkeen)
| Sija | Kuljettaja | Tiimi | MON | SWE | KEN | CRO | Yht. |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 🇯🇵 Takamoto Katsuta | Toyota | 0 | 17 | 25 | 25 | 81 |
| 2 | 🇬🇧 Elfyn Evans | Toyota | 21 | 25 | 13 | 8 | 74 |
| 3 | 🇸🇪 Oliver Solberg | Toyota | 25 | 12 | 11 | 10 | 68 |
| 4 | 🇫🇮 Sami Pajari | Toyota | Ret | 15 | 15 | 17 | 52 |
| 5 | 🇫🇷 Adrien Fourmaux | Hyundai | 12 | 10 | 17 | 0 | 49 |
| 6 | 🇫🇷 Sébastien Ogier | Toyota | 15 | 10 | 2 | — | 26 |
| 7 | 🇧🇪 Thierry Neuville | Hyundai | 10 | 6 | 2 | Ret | 25 |
| 8 | 🇫🇮 Esapekka Lappi | Hyundai | 8 | 12 | — | — | 21 |
* Lähde: Wikipedia / FIA, 12.4.2026. Pisteet sisältävät osakilpailupisteet + Super Sunday- ja Power Stage -bonuspisteet.













