Red Bullin Max Verstappenin tulevaisuus F1:ssä puhuttaa. Erilaisia vaihtoehtoja on pyöritelty monenlaisia skenaarioita. Red Bullille jääminen ja F1-sarjan jättäminen ovat kaksi isoa mahdollisuutta.

On kuitenkin myös muita vaihtoehtoja. Entinen F1-kuski Johnny Herbert on antanut oman arvionsa Verstappenin tilanteesta. Herbert uskoo, että kisainsinööri Gianpiero Lambiasen lähtö McLarenille kauden 2027 jälkeen vahvistaa entisestään kuvaa.

– Max, tiedämme ettei hän ole kovin tyytyväinen tilanteeseen. Onko Lambiasen siirto tavallaan lähes vahvistus siitä, että Max itsekin on lähdössä kauden lopussa? Kysymys kuuluu, minne, aloitti Herbert The Mirror -lehdelle.

– Tiedämme, että hänellä on suuri nälkä kilpailla autolla, joka antaa hänelle sen tunteen. Ja valmistajia on kolme: yksi on Ferrari, yksi on McLaren, ja yksi on Mercedes, jonne hän lähes siirtyi viime kaudella.

Herbert muistuttaa, että Mersun pomo Toto Wolff arvostaa Verstappenia korkealle. Herbert arveli, että tuo siirto on vain ajan kysymys.

– Me kaikki tiedämme, mitä Toto ajattelee Maxista ja kuinka suuressa arvossa hän pitää häntä… Huhuista Maxin lähdöstä Red Bullilta on puhuttu jo pitkään. Se ei ole vielä tapahtunut, mutta huhut eivät ole hävinneet. Minulle on selvää, että se tulee tapahtumaan jossain vaiheessa.