Kimi Räikkösen Robin-poika on tehnyt viime vuosina uraa kartingin puolella.
Nuoren Räikkösen otteet ovat herättäneet mielenkiintoa jo eri formula-akatemioissa. Pojan kummisetä Gino Rosato on nyt puhunut aiheesta Ilta-Sanomille.
Rosato työskenteli pitkään Ferrarilla. Hänet palkattiin kuitenkin tänä vuonna Red Bullille.
Rosato kertoi, että Robin Räikkösen kohdalla käydään nyt läpi erilaisia vaihtoehtoja akatemian suhteen. Häneltä kysyttiin, onko kyse Ferrarista.
– Se on yllätys, kuittasi Rosato IS:lle.
– Meidän pitää tehdä se, mikä on lapselle parasta, eikä sitä, mikä on parasta nimen kannalta. Nimi avaa ovia. Meidän pitää varmistaa, että ne ovet myös pysyvät auki sillä, että hän päätyy oikeaan ohjelmaan ja oikeiden ihmisten ympärille, avasi Rosato.













