Sportivo TV

Racing Bullsin nykyinen tallipäällikkö Alan Permane on ollut toimittaja Tom Clarksonin vieraana Beyond the Grid -ohjelmassa.

Jaksossa käsiteltiin myös Permanen aiemmin urallaan kohtaamia kuskeja. Permane oli samassa Renault-tallissa Fernando Alonson kanssa kausilla 2003–2006 ja 2008–2009 sekä myöhemmin Alpinen aikana 2021–2022. Permane ylisti espanjalaista estoitta.

– Minusta on selvää, ettei hän ollut menettänyt lainkaan vauhtiaan. Ainakaan minun silmiini ei näyttänyt siltä. Kisoissa hän oli suorastaan murskaavan nopea. Tuntui siltä, ettei hänen vauhtinsa pudonnut aika-ajoista lainkaan, vaan hän pystyi ajamaan nopean kierroksen toisensa perään.

– Se on mielestäni yksi hänen suurista vahvuuksistaan. Olen aina sanonut, että yksi Fernandon vahvuuksista on se, ettei hänellä oikeastaan ole yhtä tiettyä ajotyyliä. Tämä on toki vain oma näkemykseni, enkä ole edes keskustellut hänen kanssaan asiasta. Olen kuitenkin nähnyt hänen muuttavan ajotyyliään sen mukaan, mitä auto kulloinkin vaatii.

– Toinen hänen vahvuutensa on se, että kun hän löytää yhteisen sävelen insinööriryhmänsä kanssa, heidän välilleen syntyy vahva luottamus. Hän tulee harjoituksen jälkeen varikolle, käy palautekeskustelun ja poistuu sitten paikalta. Hän antaa insinöörien tehdä rauhassa työnsä ja palaa ennen seuraavan session alkua kysymään, mitä autoon on muutettu.

– Insinöörit kertovat tehdyt muutokset, Fernando kuuntelee ja lähtee sen jälkeen ajamaan. Hänen ja insinöörien välillään vallitsee hieno luottamus. Siitä on toki jo muutama vuosi, kun työskentelin hänen kanssaan, mutta ainakin hänen Alpine-vuosinaan hän toimi juuri tällä tavalla. Se on mielestäni erittäin vaikuttavaa, hehkutti Permane.

Clarkson otti sitten esille Permanen pitkän kokemuksen lajin huippujen kanssa. Hän esitti suoran kysymyksen.

– Olet työskennellyt monien loistavien kuljettajien, kuten (Kimi) Räikkösen, kanssa. Onko Fernando edelleen vertailukohta? Onko hän paras kuljettaja, jonka kanssa olet koskaan työskennellyt?

– Luulen niin, kyllä. Insinööripuolella sanoisin ehdottomasti niin. Olin urani alkuvaiheessa erittäin onnekas saadessani työskennellä Michaelin (Schumacher) kanssa. Olin silloin enemmän tallin teknisellä puolella ja vastasin hänen autonsa elektroniikasta kausina 1994 ja 1995, jolloin hän voitti kaksi maailmanmestaruutta.

– Siinäkin voi puhua todellisesta etuoikeudesta. On hienoa voida sanoa olleensa mukana voittamassa kahta maailmanmestaruutta Michael Schumacherin kanssa. Oma osuuteni oli pieni, mutta olin kuitenkin osa sitä tallia. Kun myöhemmin siirryin varsinaisesti insinööripuolelle, Fernando on ollut mielestäni erittäin kokonaisvaltainen kuljettaja, ylisti Permane.

Permane työskenteli Räikkösen kanssa Lotuksella kaudella 2012–2013.