Tuukka Taponen ajaa toista kauttaan F3-sarjassa. ART Grand Prix -tallin paketti ei viime vuonna täysin vakuuttanut, joten Taponen päätti siirtyä MP Motorsportille.
– Kaikki ympärilläni näkivät jo viime vuonna MP:n potentiaalin.
– Etenkin kilpailuissa, mutta myös aika-ajoissa, he pystyivät ajamaan auton käytännössä joka kerta viiden tai kolmen parhaan joukkoon. Varsinkin kilpailuissa heidän vauhtinsa riitti taistelemaan voitoista. Se oli yksi syy siihen, miksi päätimme vaihtaa tallia, selvitti Taponen Feeder Seriesille Itävallan kisaviikonlopun yhteydessä.
MP:n kausi on kuitenkin ollut varsin painajaismainen. Taponen on pystynyt ajamaan kohtuullisesti aika-ajoissa, mutta kisoissa kyyti on ollut kylmää.
– Mitä enemmän ajamme kierroksia ja mitä pidemmälle kilpailu etenee, sitä enemmän ongelmamme tulevat esiin…. Ongelma ei ole aika-ajossa, vaan siinä, että mitä enemmän kierroksia ajamme, sitä enemmän ongelmia ilmenee.
– Meidän on tehtävä jotain suurempaa. Kyse ei ole pienistä säätömuutoksista, vaan meidän täytyy kokeilla jotain selvästi isompaa, jotta pystymme parantamaan, selvitti Taponne.
Taponen kuuluu Ferrarin kuskiakatemiaan. Nuo paikat voivat olla myös varsin tuulisia. Taponen kertoo, että Ferrari luottaa kyllä häneen.
– Ferrari tukee minua hyvin. He ymmärtävät tilanteeni ja tietävät kaiken siitä, mitä tallissa tapahtuu. He tukevat minua antamalla neuvoja siitä, miten voin kehittyä. He myös valmistavat minua jokaiseen kilpailuun, jotta osaisin ennakoida eri tilanteita ja tietäisin, mitä odottaa.













