Sportivo TV

Esapekka Lappi taipui Jyväskylän SM-rallin kakkoseksi Toyotan Jaspar Vaherin takana. Tappio tuli lopulta 1,6 sekunnilla.

Lappi johti lauantain alkupuolella rallia. Hän tajusi kuitenkin jo ensimmäisessä huollossa, että vaikeaa tulee olemaan aura-autona.

– Vieläkö pystyy vauhtia kasvattamaan? tiedusteli haastattelija Flying Finn TV:llä.

– No ei juurikaan. Kyllä se aika lailla on tuossa. Isolla tiellä pystyn vähän paikkaamaan hanskalla. Uskallan ehkä ajaa aika ronskisti sitä isoa tietä, kun näkee, että siellä ei ole sitä irtosoraa. Pystyy vähän valita itse paikkoja, mistä menee. Mutta sitten pikkutiet ovat aika myrkkyä, että siellä ei paljon valita, missä mennään. Tuo nelonen tulee olemaan kaikista pahin pätkä. Siellä on tosi paljon kapeaa tietä ja kaikista eniten irtosoraa, selvitti Lappi.

Lappi olikin oikeassa. Vaher kiskaisi neljännellä pätkällä 7,8 sekuntin pohja-ajan Lappiin nähden.

– Tyytyväinen täytyy olla suoritukseen ja sijoitukseen, kun vielä muistaa suhteuttaa lähtöpaikan ja kelin. Reitti oli mielestäni paras, mitä tässä SM-urallani on ollut, vaikka upea se oli edellisessä kisassa Imatrallakin. Urria vielä tuohon lopuksi, kun saatiin hyppiä poikittainkin, niin se kruunasi kyllä. Auto toimi erinomaisesti, ei mennyt kova työ hukkaan ja hyvät sarjapisteet saatiin tästä matkaan, kommentoi Lappi kuitenkin tiedotteessa.

Flying Finn TV:n haastattelussa nousi esiin myös Imatran SM-rallin ulosajo. Lappi vakuutti, ettei hän pohtinut asiaa rallin aikana.

– No ei hirveästi. Totta kai sen tiedostaa. Ei tietenkään halua tehdä sitä uudestaan, mutta se riski on aina läsnä näissä hommissa. Jos sitä rupeaa tuolla autossa miettimään, niin on parempi laittaa keskeytysilmoitus, että ei sitten tule mitään. Se on vaan pakko unohtaa, selvitti Lappi.