Esapekka Lappi ilmoitti tällä viikolla laittavansa ralliuransa tauolle.
Lappi ei kuitenkaan ollut valmista ilmoittamaan vielä varmuudella, että hänen ralliuransa on ohi. Useat kansainväliset rallisivustot ovat kuitenkin kertoneet, että Lapin ura on ohi.
MM-sarjan Hyundai on myös kiitellyt Lappia. Eteläkorealaisen tiimin julkaisusta saa myös käsityksen, että Lapin uran on lopullisesti ohi.
– Kiitos, Esapekka. Suomalainen ystävämme on ilmoittanut lopettavansa ammattilaisuransa. Kolmen kautensa aikana hän saavutti kanssamme yhden voiton ja viisi palkintokorokesijaa sekä jakoi kanssamme lukemattomia muita hienoja hetkiä.
– Toivotamme sinulle kaikkea hyvää siihen, mitä ikinä seuraavaksi teetkin! kerrottiin päivityksessä.












