Toyota lähtee ensi viikon Kroatian MM-ralliin kokoonpanolla Oliver Solberg, Sami Pajari, Elfyn Evans ja Takamoto Katsuta.
Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on ennakoinut tulevaa urakkaa. Hän muistutti, että nyt on edessä melkoinen muutos.
– Safari-ralli oli erittäin haastava, mutta koko tiimille oli hienoa nähdä, että Takamoto otti ensimmäisen voittonsa. Nyt katseet kääntyvät seuraavaan, jälleen aivan erilaiseen haasteeseen, kun edessä on kaksi peräkkäistä asfalttirallia.
– Meillä on hyvä historia Kroatiassa, joten odotamme innolla paluuta sinne vuoden tauon jälkeen. Samalla pääsemme ajamaan myös uusia teitä eri osassa maata, selvitti Latvala.
Latvala huomioi, että sää voi tarjota jännitysmomenttia ralliin.
– Sää on yleensä näytellyt tapahtumassa suurta roolia, ja kuljettajamme ovat kokeneet ennakkotesteissä hyvin vaihtelevia olosuhteita. Kun pito-olosuhteet muuttuvat, kuljettaja voi tehdä suuren eron, jos hänellä on luottavainen tunne autoon.
– Automme on toiminut asfaltilla vahvasti, ja kaikki kuljettajamme vaikuttavat viime aikoina itsevarmoilta. Tavoitteemme onkin yrittää muuttaa tämä vahvaksi tulokseksi.













