Rallin MM-sarja jatkuu tulevalla viikolla Ruotsin MM-rallilla. Toyota on Monte Carlon MM-rallin perusteella vahvoilla.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on ennakoinut tulevaa rallia Toyotan tiedotteessa.
– Ruotsin ralli on kauden ainoa puhdas talviralli, ja se voi tarjota aivan poikkeukselliset olosuhteet, joista kuljettajat todella nauttivat. Kun reitin varrella on korkeat lumipenkat ja jäiset tiet, joilla nastarenkaat tarjoavat loistavan pidon, kyse on yhdestä rallikuljettajille kauneimmista mahdollisista maisemista, fiilisteli Latvala.
Latvala otti esille Oliver Solbergin loistavan aseman rallin alla. Hän tarjosi samalla myös muistutuksen siitä, että ensimmäisenä tielle lähteminen voi aiheuttaa ongelmia.
– Ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen ruotsalaiskuljettaja johtaa MM-sarjaa, ja toivottavasti Oliver houkuttelee paikalle entistä enemmän yleisöä seuraamaan kilpailua. Olosuhteista riippuen perjantain ensimmäisenä autona ajaminen voi olla hänelle haastavampaa, mutta voitto on silti mahdollinen, kuten Elfyn (Evans) osoitti viime vuonna.
– Tämä on myös yksi Takan (Katsuta) suosikkikilpailuista. Hän taisteli viime kaudella Elfyniä vastaan voitosta. Samille (Pajari) tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden nollata tilanne vaikean Monte Carlon rallin jälkeen. Hyvän lähtöpaikan ansiosta hänen tarvitsee vain nauttia ajamisesta, ja olen varma, että asiat kääntyvät taas oikeaan suuntaan, viestitti Latvala.













