Toyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen oli yhtä hymyä Kreikan MM-rallin voiton jälkeen.
Toyotan kokenut Sebastien Ogier otti uransa 69. voiton MM-sarjassa. Kreikan rallissa tuli ensimmäinen voitto sitten vuoden 2011. Kankkunen ylisti estoitta ranskalaista, joka voitti rallin, Power Stagen ja supersunnuntain eli keräsi täydet 35 pistettä.
– ”Tämän rallin voittaminen merkitsee paljon. Olemme olleet Kreikassa viime vuosina melko epäonnisia, ja tällä kertaa onni oli meidän puolellamme, kun Neuvillelle tuli vaurioita toiseksi viimeisellä erikoiskokeella. Siihen asti taistelu oli todella hyvä, mutta Seb oli jälleen fantastinen. Hän vältti kaikki ongelmat ja ansaitsee jälleen yhden voiton tässä kilpailussa.
– Myös Taka (Katsuta) oli todella hyvä, ja on hienoa nähdä hänet taas palkintokorokkeella. Samikin (Pajari) ajoi erinomaisen päätöspäivän ja jatkoi nousuaan sijoituksissa. Elfynillä (Evans) ei tällä kertaa ollut yhtä hyvä tuuri, ja myös Oliverille (Solberg) ralli oli vaikea, mutta olen varma, että seuraava ralli on heille helpompi, selvitti Kankkunen.
Ogier oli myös fiiliksissä. Pitkä kuiva putki Kreikassa on nyt ohi.
– Tuntuu hyvältä voittaa Akropolis-ralli jälleen monen vuoden jälkeen. Näyttää siltä, että Kreikan jumalat olivat taas puolellani! Kuten täällä usein, ralli on ollut todella rankka, erityisesti renkaille, joten olen iloinen, että pystyimme tällä kertaa pysymään poissa ongelmista.
– Thierryn (Neuville) kanssa oli erittäin tiukkaa, eikä ollut mahdollisuutta rentoutua edes Power Stagella, koska se oli todella raju. Yritin ajaa niin hellävaraisesti kuin pystyin, joten aika yllätti minut, mutta olen erittäin tyytyväinen, että saimme maksimipisteet. Juuri sitä tarvitsimme.









