Toyota otti neloisvoiton myös tänä vuonna Kanarian MM-rallissa. Ainoan särön tallin suorittamiseen toi Oliver Solbergin keskeytykseen johtanut ulosajo toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.

Solberg oli Toyotan Sébastien Ogierin kanssa tiukassa sekuntitaistossa voitosta, ennen kuin hän sortui pieneen ajovirheeseen. Hän otti vastuun itselleen.

Toyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen oli syystäkin tyytyväinen mies rallin jälkeen. Hän hehkutti toista perättäistä neloisvoittoa Kanarialla.

– Tämä on ollut meille fantastinen ralli ja lopputulos on erittäin hyvä. Viime vuonna saavutimme neloisvoiton, ja olen haaveillut sen toistamisesta, ja olemme onnistuneet siinä. On sääli, mitä Oliverille tänään tapahtui, sillä hän ajoi erittäin hyvää rallia siihen pisteeseen asti, ja hänen ja Sebin välinen taistelu oli todella jännittävä, mutta tällaisia asioita voi sattua, kun on voittamisen mahdollisuus niin kuin hänellä oli.

– Sebiä on kokemuksensa ansiosta erittäin vaikea voittaa, ja Elfyn (Evans) ja Sami (Pajari) ovat molemmat tehneet hienon työn päästäkseen myös palkintokorokkeelle. On suuri ilo johtaa tätä tiimiä: ilmapiiri on fantastinen, kaikki antavat sata prosenttia, ja juuri näin saavutamme tällaisia tuloksia, hehkutti Kankkunen.

Ogier vakuutti puolestaan Dirtfish-sivustolle, että hän ei uskonut, että Solberg olisi enää saanut miestä kiinni, vaikka olisi pysynyt tiellä.

– No, paine oli olemassa. Se on aina olemassa, mutta se kuuluu peliin, ja se on itse asiassa yksi niistä asioista, joista pidän. Se saa minut antamaan itsestäni parhaan. Joka tapauksessa, loppujen lopuksi voimme nähdä, että emme tänä viikonloppuna koskaan panikoineet, vaikka ero alkoi kaventua ja kaventua. Uskon, että meillä oli vielä jotain sanottavaa rallin loppuvaiheessa.

– Jopa siinä erikoiskokeessa, jossa Oliver ajoi ulos, vauhti osoitti, että teimme edelleen sen työn, mitä meidän piti tehdä, arvioi Ogier.

Ogier viittasi siihen, että hän oli väliajoissa Solbergia edellä, kun tämä ajoi pihalle.

Kanarian MM-rallin lopputulokset:

SijaKuljettajaAutoAika
1.Sébastien OgierToyota2.43.18,9
2.Elfyn EvansToyota+19,9
3.Sami PajariToyota+1.40,8
4.Takamoto KatsutaToyota+1.51,2
5.Adrien FourmauxHyundai+3.29,5
6.Thierry NeuvilleHyundai+3.41,0
7.Dani SordoHyundai+3.57,7
8.Josh McErleanFord+5.45,4
9.Yohan RosselLancia (WRC2)+7.24,3
10.Alejandro CachónToyota (WRC2)+7.49,4

Rallin MM-sarjan tilanne Kanarian MM-rallin jälkeen

SijaKuljettajaTalliPisteet
1.Elfyn EvansToyota101
2.Takamoto KatsutaToyota99
3.Sami PajariToyota72
4.Oliver SolbergToyota68
5.Adrien FourmauxHyundai59
6.Sébastien OgierToyota58
7.Thierry NeuvilleHyundai35
8.Esapekka LappiHyundai21
9.Yohan RosselLancia20
10.Léo RosselCitroën18