Rallin MM-sarjan päättäneen Sardinian rallin yksi mielenkiintoisimmista hetkistä koettiin ennen itse kisailun alkua. Ford tiedotti nimittäin palaavansa takaisin MM-sarjaan valmistajana kaudeksi 2028.
Ford oli M-Sportin taustalla tehdastiiminä vuoteen vuosina 1997–2012, ennen kuin se veti tukensa. Nyt mukaan tullaan kovin tavoittein.
M-Sport Fordin rallitiimin päällikkö Richard Millener on kertonut BBC:lle, että se aikoo päättää nopeasti Toyotan valtakauden MM-sarjassa.
– Fordin tavoite on erittäin, erittäin selvä. Tarkoituksena on voittaa maailmanmestaruus vuonna 2029 uudella autolla, Millener sanoi.
– Meidän on rakennettava sen ympärille mekaanikoista, insinööreistä ja muusta henkilöstöstä koostuva tiimi, mutta myös löydettävä kuljettajat.
– Etsimme parhaillaan aktiivisesti parhaita mahdollisia osaajia ja alamme laatia suunnitelmia tulevaisuutta varten, paalutti Millener.
Ford on mukana jo tulevalla kaudella päivitetyllä versiolla Ford Fiesta Rally2 -autosta.



