Sportivo TV

Hyundain Hayden Paddon ajoi upeasti Paraguayn MM-rallin kakkoseksi. Vain Toyotan Sami Pajari voitti järkevästi ajaneen uusiseelantilaisen.

– Tämä on uskomaton ja tietenkin odottamaton tulos. Tiesimme voivamme olla soralla huomattavasti kilpailukykyisempiä kuin asfaltilla. Olen kuitenkin ennen kaikkea kiitollinen siitä, että ylipäätään sain tämän mahdollisuuden, sillä alun perin sopimus koski vain asfalttiralleja.

– Nyt pääsimme ajamaan soralla, tunsin oloni mukavaksi ja auto toimi erittäin hyvin myös tällä alustalla. On mahtavaa lähteä täältä tällaisen tuloksen kanssa, fiilisteli Paddon rallin MM-sarjan haastattelussa.

Jutussa vahvistetaan, että Paddonin kausi MM-sarjassa on nyt ohi. Hän ei siis aja kolmessa jäljessä olevassa MM-rallissa.

– Meillä on joitakin kilpailuja Uudessa-Seelannissa, ja edessä on myös testejä tallin kanssa. Autamme siis omalta osaltamme tallia valmistautumaan tulevaisuuteen. Paljon asioita on meneillään, joten katsotaan, mitä tapahtuu, kommentoi Paddon.

Esapekka Lappi ajaa Chilen MM-rallissa. Sen jälkeen on jäljellä vielä Sardinian MM-ralli ja kauden viimeinen MM-ralli, joka ajetaan kalenterin mukaan Saudi-Arabiassa. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että se siirretään muualle Lähi-idän sotatilanteen vuoksi. Dani Sordo ajanee ainakin Sardiniassa Hyundain ”kolmosautoa”.