Sportivo TV

Sami Pajari voitti viime viikolla Viron MM-rallin ja nappasi ensimmäisen voittonsa pääluokassa. Ensi viikolla on vuorossa jo Suomen MM-ralli.

Pajariin on ladattu isoja odotuksia kotoisessa rallissa. Hän on nyt kommentoinut asiaa Dirtfish-sivustolle. Pajari tiedosti odotukset, mutta muistutti samalla, että edessä on kova haaste.

– Suomen ralli on tietenkin yksi niistä kilpailuista, jotka kaikki haluavat voittaa. Uskon, että siellä moni odottaa meidän voittavan, koska voitimme viikko sitten Virossa, hän sanoi.

– Kyseessä on melko samankaltainen kilpailu, nopea soraralli ja niin edelleen. Tiedän kuitenkin, ettei kilpailijoita voi missään nimessä aliarvioida. Siitä ei tule yhtään helpompaa, ja historiassa Suomen ralli on ollut välillä todella vaikea voitettava myös suomalaisille, avasi Pajari.

Esimerkiksi Kalle Rovanperä jahtasi pitkään voittoa Suomessa. Se tuli lopulta viime vuonna.

– Tiedän, ettei siitä tule helppoa, mutta samalla minulla ei oikeastaan ole mitään menetettävää. Teen tietenkin jälleen parhaani. Näimme viime viikolla, että pystymme voittamaan tällaisia ralleja.

– Tietenkin toivon, että pystymme tekemään sen, mutta kuten sanoin, en voi ottaa siitä liikaa paineita. Tiedämme, että kilpailusta tulee vaikea, enkä ole ainoa, joka haluaa voittaa, arvioi Pajari.