Hyundain Adrien Fourmaux aloitti rallin MM-sarjan kauden ajamalla neljänneksi Monte Carlossa.
Fourmaux on nyt valmistautunut Ruotsin MM-ralliin, joka ajetaan ensi viikolla. Ranskalainen on ennakoinut tulevaa Dirtfishin haastattelussa.
– Viime vuonna lähdin Ruotsissa toisena tielle ja taistelin silti.
– Kaikki riippuu olosuhteista. Jos tilanne on samanlainen kuin viime vuonna, kun pohjalla oli kova jää, edestä lähteminen on hyvä asia. Mutta jos olosuhteet ovat enemmän normaalit, eli tuoretta lunta on enemmän, silloin myöhemmin lähteminen on ehdottomasti parempi, arvioi Fourmaux.
Fourmaux otti esille, että jälkimmäinen skenaario olisi herkkua Hyundailla ajavalla Esapekka Lapille.
– EP (Lappi) on silloin hyvässä asemassa, heitti Fourmaux.













