Kotimaassa pääosin ajava ralliässä Mika Karppanen yllättää osallistumalla Viron MM-ralliin.

Karppanen uhosi aiemmin, ettei häntä tänä vuonna maailmalla nähdä. Hän päätti kuitenkin pyörtää puheensa ja ajaa Viron MM-rallissa Rally3-autolla.

– Valehtelisin jos väittäisin, etten ole tästä haaveillut. Vuoden 2020 keskeytys Viron MM-rallissa on jäänyt kaivelemaan ja nyt kun on tällainen auto käsissä, niin tämä kortti täytyy katsoa uudelleen.

– Myös Espanjasta haluaisin toisinnon, mutta se alkaa olemaan liian kova ponnistus logistikoida auto ja tiimi Kanarian saarille. Helpompi lähteä Viroon ja silti päästään nauttimaan ulkomaalaisesta vieraanvaraisuudesta, mikä on meille merkittävä asia, toteaa Karppanen. 

Viron MM-ralli ajetaan tällä viikolla perjantaista sunnuntaihin.