Viron MM-rallissa on mukana useita suomalaiskuskeja myös WRC2-luokan puolella. Yksi heistä on Škodaa kyydittävä Mikko Heikkilä
– Jos EM-ralli lasketaan mukaan, niin tämä on meille neljäs kerta Virossa. Aiemmista kerroista on selvä hyöty, ja tänä vuonna reitti on lähes tulkoon sama kuin viime vuonna. Ilman muuta on helpompi ajaa tuttua tietä, niistä on hyvä kokemus ja tuoreet muistikuvat, Heikkilä arvioi tiedotteessa.
Virossa kilpaillaan perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Formaatti on uusi, sillä myös testierikoiskoe on torstain sijaan perjantaina.
– Viron uutta konseptia on hauska koittaa. Heillä tuntuu olevan hyviä ideoita rallin järjestämiseen, ja aikataulu täällä on järkevä. Aamupäivällä ajetaan kahteen kertaan yhden alueen pätkät, ja iltapäivällä siirrytään toiselle alueelle, mikä on myös kaikkien kannalta fiksu järjestely. Lyhyemmän MM-rallin kokeilusta ei ole pahaa sanottavaa, ja periaatteessa kuluissakin olisi pientä mahdollisuutta säästää, Heikkilä arvioi.
– Hyvillä mielin lähdetään ajamaan kilpaa ja koitetaan tähdätä korkealle. Alla on pari hyvin valmistavaa kilpailua, ja uskon, että meillä on homma hallussa. Se miten onnistutaan selviää viikonlopun aikana, mutta tässä vaiheessa olo on luottavainen, Heikkilä linjasi.










