Tällä kaudella rallin MM-sarjan Rally2-luokassa ja EM-sarjassa ihastuttanut Teemu Suninen on tehnyt harvinaisen selväksi tavoittelevansa paikkaa rallin pääluokassa MM-sarjassa.
Suninen on nyt avautunut tilanteestaan Dirtfish-sivustolla. Tavoitteet ovat selvät.
– Toivon, että löytyy talli, joka katsoo vähän pidemmälle kuin vain ensi vuoteen.
– Toivon myös, että joku talli ymmärtää, että pystyn hyppäämään mihin tahansa autoon ja ajamaan millä tahansa alustalla. Minulla on erittäin hyvä käsitys kaikista Rally2-autoista – jokaisen merkin auton vahvuuksista ja heikkouksista. Siksi uskon olevani yksi nopeimmista ja kokeneimmista kuljettajista auttamaan uuden sääntökauden auton kehittämisessä. Näin itse uskon, paalutti Suninen.
– Toivon, että joku näkee tämän ja tarvitsee minua tähän tehtävään, sillä en usko, että löytyy toista kuljettajaa, jolla olisi viime ajoilta näin paljon kokemusta kaikkien näiden autojen ajamisesta kilpailuissa. Lisäksi meillä on myös vauhti puolellamme, paalutti Suninen.
Sunisen edellinen kausi (2024) rallin pääluokassa meni poskelleen. Hän ajoi kauden 2024 puoliksi tehdastiimin tukemalla Hyundai i20 N Rally2:lla. Tulokset eivät mairitelleet.










