Oliver Solbergin uroteot Monte Carlon MM-rallissa ovat käynnistäneet kovan keskustelun siitä, onko hän suosikki mestariksi. Toyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen on nyt painanut jarrun pohjaan.

Kankkunen teki Dirtfishille selväksi, että Solbergin tilannetta pitää tarkastella ralli kerrallaan.

– Hän on niin vahva Ruotsissa, kotiseudullaan, mutta mennään ralli kerrallaan, Kankkunen arvioi sivustolle.

– Koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua. Hän lähtee Ruotsissa reitille ensimmäisenä autona, ja jos sataa lunta, se on todella vaikeaa, muistutti Kankkunen.

Rallin nelinkertainen maailmanmestari otti sitten esille esimerkin omalta uraltaan.

– Itse lähdin ensimmäisenä Lancialla vuonna 1987, kun olin voittanut mestaruuden 1986. Olin ensimmäisen ajopäivän jälkeen kaksi ja puoli minuuttia jäljessä Ruotsissa, kun olin ensimmäinen auto tiellä. Mutta onnistuin nousemaan kolmanneksi. Eli jonkin verran kokemusta minulla tästä on, selvitti Kankkunen.