Toyotan Sami Pajari ajoi Viron MM-rallin voittoon. Kyseessä on Pajarin ensimmäinen voitto rallin MM-sarjassa.
Toyotan urheilutoimenjohtaja Kaj Lindström oli nopeasti rallin päättymisen jälkeen MTV:n Tomi Tuomisen haastateltavana.
– Rallissa on ajettu MM-osakilpailuja vuodesta 1973 lähtien ja Sami Pajarista tuli 17. suomalainen – näin minä ainakin olin tuossa laskevinani – joka on voittanut rallin MM-sarjan osakilpailu. Olihan tämä mieletön viikonloppu ja jotenkin minä Kaitsu havaitsin, että myös tiimiltä semmoinen helpottava voitto tai tiimille, aloitti Tuominen.
– No joo, ensinnäkin hienoa kuulla tuollaista faktaa, en itse tietänyt tuosta. Oli hieno homma, oli tärkeää saada Samille se ihan loistava onnistuminen. Kausi on ollut hyvä, ajanut podiumille reilusti ja ollut siellä lähellä, mutta nyt se voitto sieltä tuli, niin epäilen, että vielä vapauttaa miestä enemmän tästä eteenpäin, kuittasi Lindström.
– Minkälainen tunnelma tiimissä on? jatkoi Tuominen.
– No iloinen tietysti, erittäin iloinen. Ja niin kuin sanottu, kaksi autoa podiumilla. Meidän toinen nuori mies (Oliver Solberg) siellä, niin pitkästä aikaa virheetön suoritus ja toiseksi. Nämä ovat tärkeitä asioita nyt. Suomi on vielä ehkä haastavampikin, niin siellä ei ole varaa tehdä virheitä. Tämä oli erittäin hyvä kenraali tähän alle, selvitti Lindström.
Tuominen otti sitten esille sen, että Pajariin koskien liittyi epäilyitä.
– Minun on pakko kelata vähän kuvanauhaa taaksepäin tuohon viime vuoteen, kun Sami Pajari oli täällä. Kovasti tentattiin aina joka kilpailussa, että miksei, miksei, miksei. Teillä oli se tarina koko ajan, että tämä on prosessi. Nytkö tämä prosessi teki sen hedelmän tässä, että tähänkö on tähdätty, että sitten jonain päivänä päästetään varsa irti? heitti Tuominen.
– No joo, hienoa, että se täällä tapahtui. Mutta tämä on just se, että aina se odottavan aika on pitkä, mutta me kaikki tiedetään, niin kuin itsekin autossa olleena, että sitä oikotietä sinne huipulle ei ole. Ja siihen vaan menee se oma aikansa, ennen kuin ollaan valmiina, vastasi Lindström.











