Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Chilessä. Toyotan kokoonpanossa on nähty yllättävä muutos.
Takamoto Katsutan kartanlukija Aaron Johnston loukkasi itseään Paraguayn MM-rallissa. Hän on ulkona Chilestä.
– Koska Paraguay ja Chile ajetaan peräkkäisinä viikonloppuina, toipumiseen jää hyvin vähän aikaa. Valitettavasti minun on tämän vuoksi jäätävä pois Chilen rallista. Tavallisessa tilanteessa, jossa kilpailujen välissä olisi pari viikkoa, tilanne olisi luultavasti toinen. Nyt kyse on vain aikataulusta ja siitä, miten asiat sattuivat menemään.
– Olisin tietenkin viimeinen ihminen, joka haluaisi jättää kilpailun väliin. Jos osallistuminen olisi millään tavalla mahdollista, olisin mukana ja päättäisin tuttuun tapaani tehdä työni niin hyvin kuin pystyn. Tällä kertaa se ei kuitenkaan yksinkertaisesti ole mahdollista, avasi Johnston Dirtfish-sivustolle.
WRC2-luokassa ajavan Yuki Yamamoton kartturi James Fulton ottaa Johnstonin paikan Chilessä. Pohjois-Amerikan ARA-sarjassa Seth Quinteron kartturina työskentelevä Topi Luhtinen nousee puolestaan Yamamoton rinnalle.
– Odotan innolla Etelä-Amerikan seikkailumme jatkumista Chilessä. Paraguay oli erittäin haastava ralli, mutta oli mukavaa päättää se hyvään vauhtiin ja hyvillä fiiliksillä, jotka voimme ottaa mukaamme Chileen.
– Tämäkin on minulle uusi ralli. Tiedän, että erikoiskokeet ovat luonteeltaan jälleen erilaisia kuin Paraguayssa, mutta ne vaikuttavat varsin mukavilta ja vauhdikkailta ajaa – ehkä hieman enemmän sellaisilta, joihin olen Suomessa tottunut. Yritän hyödyntää kaiken Paraguayssa oppimamme ja tehdä parhaani, ennakoi Yamamoto rallia.










