Williamsin F1-kuski Alex Albon pääsi hiljattain testaamaan ensimmäistä kertaa elämässään ralliautoa.
Albon oli ratissa. Häntä ohjeisti Brittien rallisarjan kolminkertainen mestari ja kuuluisa stunt-kuski Mark Higgins.
– Rallin hienous – tai se, mistä itse rallissa pidän – on olosuhteiden vaihtelevuus. Yksi ralli voidaan ajaa jäällä, toinen lumella. Lajissa on paljon monipuolisuutta, aloitti Higgins ja jatkoi:
– Se tekee siitä todella hyvän haasteen. Sinun ei kuitenkaan tarvitse kantaa huolta ajotaidostasi. Pystymme varmasti saamaan sinut ajamaan täällä todella kovaa, sillä ajotaitosi on sataprosenttisesti kunnossa. Suurin haaste tulee silloin, kun ajat ensimmäistä kertaa nuottien perusteella ja vieressäsi on joku, joka puhuu koko ajan.
– En tosin ymmärrä, miten itse pystyt samaan aikaan kuuntelemaan radiota ja hallitsemaan kaikkia ratin painikkeita. Sinulla on siis varmasti siihen vaadittava henkinen kapasiteetti, hämmästeli Higgins.
Albon ei kuitenkaan niellyt täysin Higginsin puheita. Thaikuski kertoi, että rallikuskien älykkyys on varsin vaikuttavaa.
– Se on kuitenkin eri asia. Muistan, että kävin aikoinani Ranskassa eräässä paikassa harjoittelemassa. Siellä kävi kaikenlaisia kuljettajia eri autourheilulajeista, myös paljon rallikuljettajia.
–Teimme erilaisia testejä, jotka mittasivat tavallaan kognitiivisia kykyjä. Rallikuljettajat pärjäsivät niissä aina kaikkia muita paremmin, selvitti Albon.
Video alta tai tästä.












