Kalle Rovanperän urakka Oseanian Formula Regional -sarjassa on päättynyt. Hän ajoi nousujohteisesti ja sai monelta varovaisen positiivista palautetta.

Aivan kaikki eivät kuitenkaan ole hihkuneet suomalaisen otteista. Livegp.it-sivuston Nicholas Saglia on käsitellyt Rovanperän tapausta.

Saglia halusi laittaa Rovanperän otteet perspektiiviin. Hän ei voi ymmärtää rajun kriittisiä puheita.

– Nyt on kuitenkin syytä tehdä muutamia maltillisia johtopäätöksiä, sillä viime päivinä on luettu jos jonkinlaisia arvioita, joista osa on mielestämme ollut turhan hätäisiä ja armottomia, aloitti Saglia.

– Ne, jotka odottivat Kallen taistelevan jatkuvasti kärkisijoista tai jopa mestaruudesta, olivat selvästi liian optimistisia. Suomalaisen on laitettava uusiksi koko taito- ja tietopohjansa, sillä hän tulee täysin vieraasta maailmasta, rallista. Yksipaikkainen auto on täysin erilainen juttu kuin WRC-auto, ja Rovanperä tiedostaa tämän hyvin. Juuri siksi hän päätti tehdä debyyttinsä tässä sarjassa kerätäkseen ajokilometrejä.

Saglia ylisti arviossaan esimerkiksi Rovanperän otteita Teretongan kisojen sateessa.