Ferrarin Lewis Hamilton ja Charles Leclerc ottivat yhteen Meksikon GP:n ensimmäisellä kierroksella. Hamilton ilmaisi tiimiradiossa ja kisan jälkeen turhautumistaan. Saman teki myös tallipäällikkö Fred Vasseur.
F1-kausi jatkuu tällä viikolla Brasiliassa. Leclerc ei ollut vielä torstaina median edessä, koska hänen vaimonsa synnytti juuri perheen esikoisen. Hamilton sen sijaan antoi palaa lehdistötilaisuudessa.
Hamilton teki medialle selväksi, että häntä ei mietitytä se, miten ihmiset Ferrarin sisällä reagoivat hänen puheisiinsa.
– En tiedä. Eikä minua oikeastaan kiinnosta, mitä muut ajattelevat sanomisistani. Olen ihminen, joka näyttää tunteensa avoimesti ja sanoo suoraan, miltä juuri sillä hetkellä tuntuu.
– On tärkeää olla avoin. Joskus saattaa tietysti sanoa asioita, joita katuu myöhemmin, mutta minä en kadu. En aio koskaan pyytää anteeksi sitä, että olen oma aito itseni. Minua ei vaienneta, paalutti seitsenkertainen maailmanmestari.
Vasseur ottaa perjantaina kuskinsa puhutteluun. Hamilton ei odota ihmeitä keskustelulta.
– Olen yrittänyt miettiä, millainen tapaamisesta tulee ja miten se etenee. Mielestäni kyse on kommunikaatiosta ja ymmärryksestä.
– En usko, että kaikkia ongelmia saadaan lakaistua pois päiväjärjestyksestä ja ratkaistua yhdessä tapaamisessa.



