Cadillacin F1-kuski Valtteri Bottaksen tulevaisuus tallissa on vaakalaudalla. Bottas on nyt kommentoinut noita spekulaatioita The Race -sivustolle.
Bottas kertoi, että hän on saanut Cadillacilta vain myönteistä palautetta. Hän hämmästelee, miten paljon miehen tulevaisuudella on spekuloitu. Mies vakuutti, ettei päätöksiä ole vielä tehty.
– Tallimme rakenne ja tulevaisuutta koskeva päätöksenteko ovat kuitenkin sellaisia, että hallituksen täytyy hyväksyä kaikki päätökset.
– Käsittääkseni kyseistä kokousta ei ole vielä pidetty. Minulle on kuitenkin vakuutettu, ettei mikään ole muuttunut. Siinä tilanteessa nyt ollaan, selvitti Bottas.
The Racen toimittaja kertoi ottaneensa esille, että Bottas palkattiin kokemuksensa vuoksi talliin tekemään kehitystyötä. Sen vuoksi olisikin erikoista näyttää hänelle ovea ensimmäisen kauden jälkeen.
– Olen samaa mieltä. Se olisi todella erikoista. Siksi en usko, että tilanteessani tapahtuu mitään muutosta. Näinhän alun perin sovittiin. Olen koko kauden noudattanut tarkasti saamiani ohjeita. Välillä on ollut hyvin selvää, että tehtäväni on vain yrittää saada auto maaliin.
– Tietenkin ulkopuolelta asioita seuraavat ihmiset eivät välttämättä ymmärrä kokonaiskuvaa. Silloin tulee kritiikkiä, mikä on tässä lajissa aivan normaalia. Tärkeintä on, että me itse tiedämme, missä mennään. Minä tiedän, mikä tehtäväni on. Jos talli haluaa minulta jotain enemmän, olen varma, että he kertovat siitä, uskoi Bottas.



