Sportivo

Red Bullin Max Verstappen säilytti paalupaikkansa Singaporen F1-sprintissä, vaikka hän ohitti Lewis Hamiltonin keltaisten lippujen aikana sprintin aika-ajossa.

Sergio Perezin Cadillacista irronneet etusiiven osat aiheuttivat keltaiset liput. Tuomaristo kuuli molempia kuljettajia ja tutki Verstappenin telemetriatiedot.

– Verstappen kertoi nostaneensa jalan kaasulta havaittuaan keltaisen lipun. Telemetria vahvisti tämän, tuomaristo totesi.

Hamilton oli hidastanut alle 60 kilometrin tuntinopeuteen, kun Verstappen ohitti hänet. Verstappenin nopeus oli ohitushetkellä noin 70 kilometriä tunnissa pienempi kuin hänen toisella nopealla kierroksellaan samassa kohdassa.

– Verstappen selitti, että ohituksen välttäminen olisi vaatinut erittäin voimakasta jarrutusta, joka olisi hänen mielestään voinut aiheuttaa vaaratilanteen.

Tuomaristo katsoi Verstappenin rikkoneen sääntöjä, mutta jätti rangaistuksen määräämättä.

– Ohitus oli valitettava seuraus kuljettajien huomattavasta nopeuserosta, tuomaristo perusteli ratkaisuaan.

Valtteri Bottas oli sprintin aika-ajon toiseksi hitain. Hän kärsi punaisista lipuista.

– Aika-ajo oli melko rikkonainen punaisen lipun vuoksi, ja toisella kierroksellani liikennekin haittasi hieman. Rata on tänä vuonna todella epätasainen, jopa aiempaa kuoppaisempi. Yritämme siksi parantaa auton toimintaa epätasaisuuksissa, sillä suurimmat kierrosaikaparannukset ovat saavutettavissa juuri sillä osa-alueella.

– Aika-ajo keskeytyi ja häiriintyi sen verran, etten saanut kerättyä niin paljon tietoa kuin olisin halunnut. Uskon, että onnistuimme parantamaan autoa harjoituksiin verrattuna, ja pyrimme jatkamaan samaan suuntaan loppuviikonlopun ajan, kommentoi Bottas tiedotteessa.

F1:n Singaporen sprintin lähtöjärjestys:

SijaKuljettajaTalli
1.Max VerstappenRed Bull
2.George RussellMercedes
3.Charles LeclercFerrari
4.Oscar PiastriMcLaren
5.Lando NorrisMcLaren
6.Lewis HamiltonFerrari
7.Kimi AntonelliMercedes
8.Liam LawsonRacing Bulls
9.Isack HadjarRed Bull
10.Pierre GaslyAlpine
11.Franco ColapintoAlpine
12.Nico HülkenbergAudi
13.Ollie BearmanHaas
14.Gabriel BortoletoAudi
15.Fernando AlonsoAston Martin
16.Esteban OconHaas
17.Arvid LindbladRacing Bulls
18.Lance StrollAston Martin
19.Alex AlbonWilliams
20.Sergio PérezCadillac
21.Valtteri BottasCadillac
22.Carlos SainzWilliams