F1:n hallitseva mestaritalli McLaren on aloittanut kauden heikosti. Kiinassa tuli sitten täysi katastrofi, kun tallin molemmat kuskit Lando Norris ja Oscar Piastri joutuivat jättämään kisan väliin teknisten ongelmien vuoksi.

Norris teki selväksi, että McLaren on hyväksynyt totuuden. Töitä riittää.

– Tämä oli myös viikonloppu, jolloin kävi selväksi, että meidän täytyy tehdä parempaa työtä voimanlähteen ymmärtämisessä ja tehdä siihen muutoksia. Ymmärrämme myös, että auto ei tällä hetkellä ole sillä tasolla, että voisimme taistella palkintokorokesijoista tai voitoista.

– Tiedämme, että meillä on paljon työtä edessä, riippumatta niistä ongelmista, joita meillä oli. Tiimi tietää, missä menemme, ja suhtautuu tilanteeseen hyvin realistisesti, joten kaikki tekevät kovasti töitä, vakuutti Norris Kiinan GP:n jälkeen medialle.

Norris ei ole kuitenkaan heittänyt vielä kirvestä kaivoon. Hän uskoo, että McLarenilta riittää osaamista tilanteen kääntämiseksi.

– Ehdottomasti. Jokainen vuosi on erilainen, joten mitään takeita ei ole, mutta minulla on paljon toivoa ja luottamusta siihen, että pystymme kääntämään tilanteen siitä, missä nyt olemme.

– Kausi on vielä todella pitkä. Japanin (GP ensi viikolla) jälkeen meillä on pieni tauko, mikä on meille todennäköisesti hyvä asia, jotta voimme selvittää asioita ja saada hieman enemmän aikaa kehittää joitakin ratkaisuja, jotta ne saadaan autoon mahdollisimman pian.