Cadillacin Valtteri Bottas jäi 18:nneksi F1:n Espanjan GP:ssä. Hän oli viimeinen maaliin saakka ajaneista kuskeista.
– Valitettavasti minulle ei tänään juuri sattunut mitään tapahtumia. Toivoin, että kilpailussa olisi tapahtunut vähän enemmän, mutta tiesimme jo etukäteen, että vauhtimme olisi täällä haastava. Kilpailu oli vaikea.
– Jarrujen lämpötilat olivat ongelma, jota jouduimme hallitsemaan paljon koko kilpailun ajan, ja tämän radan luonne korostaa monia automme ongelmia. Tiedämme kuitenkin, missä meidän pitää parantaa, ja jatkamme sen eteen työskentelyä, sanaili Bottas tiedotteessa.
Cadillacin tallipäällikkö Marcin Budkowski sanoi suoraan, että Bottaksen kanssa epäonnistuttiin.
– Kiitos Valtterille, joka toi auton maaliin, vaikka joutui hallitsemaan kilpailun aikana muutamia ongelmia. Valitsimme strategian, jolla pyrimme hyötymään mahdollisimman paljon mahdollisista kilpailun keskeytyksistä ja häiriötilanteista, mutta tällä kertaa se ei aivan tuottanut tulosta.
– Checolla (Sergio Pérez) oli loistava ensimmäinen kierros. Hän nousi useita sijoja ja taisteli Williamsin ja Racing Bullsin autoja vastaan, ennen kuin jouduimme keskeyttämään hänen kilpailunsa voimayksikköongelman vuoksi. Edessä on kiireinen valmistautumisviikko tehtaalla ennen seuraavaa katuratakilpailuamme Bakussa.












