Suomalainen pitkän linjan autourheilumies Toni Vilander on tehnyt paluun kartingin maailmaan.
Vilander osallistui Lappeenrannassa SM-sarjan KZ2-luokkaan. Hän kertoi asiasta Instagramissa.
– Takaisin KZ2-luokassa 25 vuoden jälkeen. Viimeksi luokan nimi oli Formula C, ja silloin ajettiin kiertoluistimoottoreilla. Aloitin keskiviikkona, ja olin tyytyväinen, että pääsin maaliin kaikissa alkuerissä ja finaaleissa.
Vilander oli aika lailla täysi vastaantulija Lappeenrannassa. Hän oli ensimmäisen finaalin 12:s eli viimeinen maaliin päässeistä. Toisessa finaalissa mies ylsi samalle sijalle.
Vilander voitti nuorempana kartingissa Suomen Junior A -mestaruuden vuonna 1995 sekä Saksan ja Oseanian kartingmestaruudet vuonna 1999. Hän teki myöhemmin komean uran GT-kuskina. Mies nappasi esimerkiksi kaksi luokkavoittoa Le Mansista.













