Sportivo TV

Ylen Ralliradiossa ihastuttanut Mari Pekkanen joutui pettymään Suomen MM-rallin alla. Naista ei otettu mukaan Ylen tämän vuoden tiimiin.

Pekkanen on ottanut asian ilmeisen raskaasti. Hän kirjoitti asiasta pitkän päivityksen Instagramissa heinäkuun alussa.

– Yksi hieno luku omalla ralli(radio)polullani päättyy. Sain Yleltä tiedon, että en ole osa Ralliradiota… Oon saanut Ralliradiolta niin paljon, etten pysty edes kuvailemaan kiitollisuuttani tälle upealle instituutiolle. Vaikka miun ääni ei enää kuulu Ralliradiossa, oon Suomen MM-rallissa mukana, mutta tällä kertaa eri roolissa.

– Kiitos Ralliradiolle, kollegoille, kuskeille, karttureille, tiimeille, huoltoporukoille, kisaorganisaatiolle, talkoolaisille, etuautotyypeille, ”aarteen etsinnän” järjestäjille ja ennen kaikkea kuuntelijoille. Oli ilo, kirjoitti Pekkanen.

Pekkanen kommentoi nyt myös Ilta-Sanomille asiaa.

– Tavallaan osasin odottaa, että ehkä en ole se ensimmäinen vaihtoehto. Samaan aikaan tietysti toivoin, että olisin päässyt mukaan, selvitti yrittäjänä nykyään työskentelevä Pekkanen.

Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen vastasi IS:n tiedusteluun Pekkasen kohtalosta lyhyesti.

– Tapanamme ei ole kommentoida yksittäisiä henkilövalintoja, Palonen kuittasi.

Päivitys tästä.