Suomalaisen rallilupauksen Lauri Halosen kausi SM-sarjassa on ollut toistaiseksi varsin haastava. Tuohon ei saatu käännettä myöskään Riihimäen rallissa.

16-vuotias Halonen on tehnyt Instagramissa päivityksen rallistaan. Tarkoitus oli ajaa mahdollisen rauhallisesti ja varman päälle.

– Pettymys Riihimäki-rallista. Talvikauden päätökseen lähdettiin sillä mielellä, että pyritään ajamaan vain jokainen erikoiskoe varmasti ja varovasti maaliin, eikä tuijoteta tuloksia. Suunnitelma eteni hienosti aina kisan päätöserikoiskokeelle asti, jonne lähdettiin luokan kakkospaikalta.

– Erikoiskoe sujuikin suunnitelmien mukaisesti aina pätkän puolivälin paikkeille saakka, kunnes vasemmalle kääntyvässä mutkassa lumen peitossa ollut kanto koitui kohtaloksi. Pieni hipaisu kantoon, auto pompahti ja ajauduttiin penkkaan. Penkasta päästiin vielä pois, mutta vauriot olivat sellaiset, että matka jouduttiin jättämään kesken.

– Ketutus on tällä hetkellä todella suuri, kuten varmasti arvata saattaa. Alkukausi ei ole ollut likimainkaan sellainen kuin oltiin toivottu, mutta eihän tästä ole suunta kuin ylöspäin. Toivottavasti kesän kisat kohtelevat paremmin. Kiitos huollolle, tukijoille ja kaikille kannustaneille – Imatralla jatketaan toukokuun lopulla.

Halonen ajoi siis SM3-luokassa. Kauden aiemmat SM-rallit Mikkelissä ja Rovaniemellä päättyivät myös Halosen osalta keskeytyksiin.

Päivitys tästä.