Sportivo TV

Toyotan tallipäällikön Jari-Matti Latvalan pitkä saaga veroviranomaisten kanssa saa jatkoa syksyllä käräjäoikeudessa.

Latvalaa syytetään törkeästä veropetoksesta. Siitä voidaan tuomita vähintään neljän kuukauden ja enintään neljän vuoden vankeus.

Latvala on kertonut Ilta-Sanomille, että tilanne turhauttaa ja että hän kokee joutuneensa tietynlaisen ajojahdin kohteeksi.

Rallimies otti esille sen, että mahdollinen vankeustuomio aiheuttaisi hänelle isoja ongelmia työssä.

– Esimerkiksi Yhdysvaltoihin matkustettaessa minulle tulisi todennäköisesti ongelmia passintarkastuksessa, jos minulla olisi ehdollinen vankeustuomio. USA:han minun lienee tarpeen matkustaa, koska siellä ajettaneen lähitulevaisuudessa MM-osakilpailuja.

– Vankeustuomiosta voisi seurata muunlaisiakin ongelmia. Se olisi kohtuuton rangaistus, koska toimin taannoin silloisten yleisten verotulkintojen ja -käytäntöjen mukaisesti. Se oli silloin yleisesti hyväksytty toimintatapa, enkä siis mielestäni tehnyt mitään väärää, kommentoi Latvala IS:lle.