Kalle Rovanperän kartanlukijana työskennellyt Jonne Halttunen on ollut Dirtfishin Spin the Rally Podin vieraana. Hän puhui ohjelmassa esimerkiksi Rovanperän tulevaisuudesta.

Asia nousi esille, kun Halttunen kertoi olleensa hiljattain eräässä tapaamisessa, joka koski Suomen MM-rallia.

– Olin itse asiassa viime viikolla yhdessä tapaamisessa ja eräänlaisessa tilaisuudessa Jyväskylän kaupungin kanssa. Myös Tommi Mäkinen oli paikalla. Minä ja Tommi keskustelimme yleisön kanssa.

– Paikalla oli paljon ihmisiä, ja puhuimme siitä, miten tapahtumaa voitaisiin kehittää entistä paremmaksi yhdessä Jyväskylän seudulla asuvien yrittäjien kanssa. Tommilta kysyttiin, miten hän tekisi tapahtumasta tulevaisuudessa vielä paremman. Hän sanoi, että hänen mielestään suurin yksittäinen asia olisi saada Kalle ja Jonne jotenkin takaisin ralliin ja mukaan tapahtumaan, jotta se toimisi. Valitettavasti se ei tällä hetkellä ole mahdollista, selvitti Halttunen.

Halttunen teki kuitenkin selväksi, että hän uskoo Rovanperän tulevan takaisin rallin pariin. Kyse on vain siitä, milloin ja minkälaisella tavalla.

– Mutta olen myös varma, että se tapahtuu vielä jonain päivänä. En tiedä, onko kyse yksittäisestä kisasta vai useammasta kaudesta. Tunnen Kallen hyvin, ja jos hän ei tulevaisuudessa ole esimerkiksi F1:n moninkertainen maailmanmestari, hän palaa aivan varmasti ralliin jossain vaiheessa. Se voi olla viiden, seitsemän tai kahdeksan vuoden päästä.

– En tiedä. Katsotaan. Mutta olen melko varma, koska hän pitää rallista. Hän ei lopettanut siksi, ettei pitäisi rallista. Hän haluaa vain kokeilla omia rajojaan ja pitää myös rata-autoilusta, linjasi Halttunen.