Sportivo

Rallin MM-sarjan säännöt menevät uusiksi ensi kaudella. Toyota on saanut eniten huomiota uuden WRC27-prototyyppinsä ansiosta.

Nyt on nähty kuitenkin välähdyksiä myös RallyOne Projectin autosta. Sitä testattiin tällä viikolla. Devillersvideo on julkaissut Youtube-palvelussa videon sen menosta.

Ralliasiantuntija João Pereira oli ainakin vaikuttunut.

– Näyttää nopeammalta kuin Toyota, jonka näin Portugalin soralla, kirjoitti Pereira Instagramissa.

RallyOne Projectin nokkamies Lionel Hansen puhui tällä viikolla projektin etenemisestä RTBF:lle.

– Voidaan sanoa, että kyseessä on hullu projekti, sillä saimme ensimmäisen ajokuntoisen auton valmiiksi seitsemässä kuukaudessa. Alle vuodessa meillä on tarkoitus olla kaksi autoa Monte Carlon rallissa. Se on tavoitteemme.

– Kun esittelimme alustavan suunnitelman joulukuussa, uskon, että yhdeksän kymmenestä alan ihmisestä piti sitä epärealistisena. Nyt kun auto on jo liikkeellä, suhtautuminen on todella muuttunut, sanaili Hansen.

Hansen maalaili myös melkoisia visioita tulevasta.

– Belgialaisena projektina haaveilemme tietenkin kaikki Thierry Neuvillesta. Tiedämme, että se on vaikeaa ja monimutkaista, mutta kuka tietää? Koskaan ei voi tietää, millaisen haasteen hän haluaisi ottaa vastaan meidän kanssamme.

– Lisäksi minulla on läheiset suhteet tiettyihin ranskalaiskuljettajiin, kuten molempiin Sébastieneihin, Sébastien Ogieriin ja Sébastien Loebiin, joiden kanssa olen jo työskennellyt. Voitinhan Monte Carlon rallinkin Ogierin kanssa vuonna 2009, vihjaili Hansen.

Video tästä.