Rallin MM-sarjassa aukesi viime kauden lopussa kovan luokan kuskipaikka, kun Ott Tänak ilmoitti jättävänsä Hyundain ja MM-sarjan.

Hyundai etsi pitkään korvaajaa virolaiselle. Se tiedotti lopulta, että Hayden Paddon, Esapekka Lappi ja Dani Sordo vaihtelevat kauden ”kolmoskuskin” paikalla.

Uutinen oli iso pettymys yhdelle suomalaiskuskille. Teemu Suninen on nyt myöntänyt Dirtfishille asian.

– Se oli todella pettymys.

– Koin, että olisin ansainnut paikan. Tunsin olevani oikea mies siihen tehtävään. Mutta ymmärrän, että kyse on myös markkinoinnista, ja vauhdistani oli epäilyksiä, koska en ajanut viime vuonna, kommentoi Suninen.

Suninen ajoi Hyundailla vielä kaudella 2023. Hän tähtää edelleen takaisin MM-sarjaan.

Suninen pääsi näyttämään osaamistaan WRC2-luokassa, kun hän ajoi Ruotsin MM-rallin Toyota GR Yaris Rally2 -autolla. Suninen oli hienosti luokan kakkonen ja iloitsi sijoituksestaan.

– Ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien ja koko viikonlopun ajan oli todella hauskaa. Sanoisin, että se oli upea paluu puolentoista vuoden tauon jälkeen. Etenkin kun ajoin vain maanantain testin auton säätöä varten, tutustuin renkaaseen ja tiimiin. Tapasimme heidät ensimmäistä kertaa siinä testissä. Sanoisin, että tämä on hieno tarina, fiilisteli Suninen.