Esapekka Lappi voitti Riihimäen rallin SM1-luokan. Kanta Yanaguida oli puolestaan ykkönen SM2-luokassa.

Riihimäen haastavissa olosuhteissa nähtiin myös ulosajoja ja ajovirheitä. Yksi pettyneistä oli Jooa Iivari.

20-vuotias ralliässä kärsi teknisistä ongelmista toisella erikoiskokeella. Hän pääsi takaisin tielle, mutta urakka loppui ennen aikojaan.

– Ei ollut meidän päivä ek2 laturimen vapaakytkin sanoi sopimuksen irti ja nilkutettiin huoltoon. Kilometri ennen huoltoa loppui virta niin työnnettiin pilttuuseen, iso kiitos huoltomiehille jotka laittoi kuntoon. Ek4 typerä ajovirhe risteyksessä koitui kohtaloksi. Pellit suoraksi ja kohti kesä kautta! sanaili Iivari Instagramissa.

SM2-luokan kakkoseksi ajanut Henri Altomaa taipui vain viisi sekuntia luokkavoittajalle ja oli varsin tyytyväinen.

– Täytyy kyllä sanoa, että olen tyytyväinen mies! Olisihan voitto maistunut vielä makeammalta, mutta näin on hyvä. Auto toimi hienosti, tiimi teki hyvää työtä, ja Jussin [Kärpijoki] kanssa homma toimi niin kuin pitääkin. Näiden jo mainittujen lisäksi kiitos kuuluu tietysti myös kaikille sponsoreille, selvitti mies tiedotteessa.

Kuva tästä.