Toyotan Sami Pajari ajoi viikonloppuna Safari-rallin kolmanneksi. Kyseessä oli suomalaisen toinen perättäinen palkintopallisija rallin MM-sarjassa.
Pajari romahti pahasti Monte Carlon MM-rallissa. Hän on sen jälkeen parantanut selvästi otteitaan.
Belgialaisen RTBF:n asiantuntija Olivier Gaspard on myös vaikuttunut. Hän esitti ylistävän arvion Pajarista.
– Ehkä Sami Pajari on nyt ottanut askeleen uudelle tasolle. Hänen ensimmäinen palkintokorokesijoituksensa tuli viime vuonna Japanissa. Tämän kauden alussa hän on yltänyt podiumille Ruotsissa ja Keniassa. Mutta podiumien lisäksi kiinnitän huomiota siihen, että Pajari voitti viisi erikoiskoetta. Ja ilman lauantain rengasrikkoa hän olisi voinut saavuttaa jopa kolmossijaa paremman tuloksen, huomioi Gaspard.
Gaspard muistutti toki, että Pajarilta myös vaaditaan vahvoja otteita tässä tilanteessa.
– Se on positiivinen yllätys. Mutta hänellä ei oikeastaan ole vaihtoehtoa Oliver Solbergin siirryttyä Toyotalle. Hänen on osoitettava kuuluvansa japanilaistalliin, ja siksi hänen on nostettava tasoaan. Hän tarvitsee erikoiskoepohjia ja palkintokorokesijoituksia, ja seuraava askel on yrittää ottaa ensimmäinen voittonsa rallin MM-sarjassa, jatkoi mies.













