Toyotan Sami Pajari oli viikonlopun Kreikan MM-rallin neljäs. Hän oli vahvassa vedossa sunnuntaina ajaen Supersunnuntain ja Power Stagen kakkoseksi.
Pajarin muodonmuutos on onnistunut vakuuttamaan MTV:n asiantuntijat. Riku Tahko ylisti miestä sunnuntaina rallin jälkeen.
– Ihan siis lennokas kausi menossa kaiken kaikkiaan. Nyt ehkä sitten maksaa hedelmää se viime vuoden harjoittelujakso, että otettiin rauhallisesti. Nyt ollaan saatu se varmuus oikealle kohdalle, se perusvauhti oikealle kohdalle. Nyt rupeaa löytymään sitä oikeaa huipputekemistä ja sitä absoluuttista kärkivauhtia. Kaikki palaset on nyt viimeistään siinä, että nyt ruvetaan taistelemaan voitoista. Mahtava viikonloppu, selvitti Tahko.
Jari Ketomaa oli pitkälti samoilla linjoilla. Hän muistutti siitä, että vielä yksi askel on otettava.
– Samin tekeminen oikeutti jopa voittotaisteluun, mitä se tänä viikonloppuna teki ja suoritti. Mutta siellä oli se rengasrikko ja pari muuta pientä hässäkkää, mitkä aiheutti palautumisen siitä. Mutta paras oppi on siinä, että nyt nähtiin se, että kun se rengasrikko tulee, niin heti seuraavassa splitissä on huippuhyvää. Eli ollaan heti taistelussa mukana, ettei se minuutti 40 sekintia vaikuta mihinkään, ettei se taisteluilme lösähdä tälleen, että ”nyt tämä oli tässä”.
– Nyt vedetään ihan loppuun saakka, ihan kaasu pois, 110 prosenttia Power Stagen läpi, että ryskytetään ja runtataan se auto niihin älyttömän pahoihin paikkoihin.Nyt pääsee sille alueelle, missä huomaa, että oho, nyt minä ajoin täyttä, mutta nyt pitää jossain kohdalla ajaa pikkuisen hiljempaa ja sitten nuo kohdat taas täyttä. Löytää nyt datasta ja kaikesta siitä taustatyöstä sen seuraavaan askeleen, jolla vielä sitten mennään kovempaa kuin (Sebastien) Ogier, minkä takia Ogier nyt ehkä pikkusen veti pidemmän korren Power Stagella, mutta tosi hieno taisteluilme Pajarilta. Tämä lupaa todella hyvää loppukautta Pajarin osalta, arvioi Ketomaa.










