Sami Pajari oli pahasti hukassa MM-sarjan kauden avanneessa Monte Carlon rallissa. Ruotsin MM-rallissa nähtiin kuitenkin aivan kuin uusi mies.

Pajari oli ajoittain jopa joukon nopein. Hän ylsi lopulta hienosti kolmanneksi. Dirtfish-sivusto on kysynyt Pajarilta hänen löytämästään uudesta iskukyvystä.

– Ehkä yritin vain olla itsevarma, erityisesti sen testin jälkeen, jonka ajoin ennen kilpailua. Tuntuma oli varsin hyvä. Ajattelin vain, että olemme tehneet kaiken mahdollisen, selvitti Pajari.

– Valmistauduin niin hyvin kuin pystyin, ja sitten asiat menevät pitkälti niin kuin menevät. Tietenkin toivoin hyvää tulosta, mutta mitään erityistä salaisuutta ei ollut. Monte oli selvästi todella hankala, mutta minusta tuntui, että olimme palanneet sille tasolle, jolla meidän pitäisi olla viime kauden loppupuolen kisojen jälkeen.

Pajari teki selväksi, että itseluottamus kasvoi vähitellen rallin edetessä.

– Yritin olla rennompi, erityisesti jo hyvin pian ensimmäisten erikoiskokeiden jälkeen. Näin, että vauhti on ihan hyvällä tasolla, ja sen myötä itseluottamus kasvoi koko ajan. Huippuhetki oli lauantai-iltapäivänä, kun voitimme muutamia erikoiskokeita. Samalla nautin ajamisesta todella paljon.