Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen on monessa mukana tänä vuonna. Hän jatkaa työskentelyään myös Toyotan rallitiimissä.
Halttunen on nimittäin Toyotan Yhdysvaltain American Rally Association ARA-projektin päällikkö. Japanilaistiimi panostaa siis ralliin myös Atlantin toisella puolella.
Halttunen on puhunut uudesta roolistaan Ilta-Sanomille. Hän teki selväksi, että kyseessä on merkittävä asia.
– Minulla tulee Yhdysvaltoihin ainakin noin kymmenkunta reissua vuodessa, Halttunen selvitti IS:lle.
On spekuloitu, että Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala saattaisi ajaa yksittäisiä kisoja ARA-rallisarjassa Pohjois-Amerikassa. Halttunen vaikeni tuosta aiheesta.
– Ei olla sovittu vielä Jari-Matin kanssa mitään tästä. Katsotaan asiaa kisa kerrallaan, Halttunen kuittasi IS:lle.












