Toyotan Takamoto Katsuta ajoi Safari-rallin voittoon Keniassa. Japanilaisen uran ensimmäinen voitto MM-sarjassa oli iso juttu miehen kotimaassa.
Toyotan iso pomo Akio Toyoda innostui näkemästään. Hän fiilisteli maanmiehensä temppua.
– Olen aina toivonut, että ”japanilainen rallikuljettaja, joka pystyy voittamaan maailman huipulla” voisi jonain päivänä toimia inspiraationa Japanin lapsille. Kun on joku, jota ihailla, lapset ja nuoret pyrkivät ylittämään esikuvansa. Lapset ja nuoret, jotka tekevät kovasti töitä päihittääkseen Takamoton, nostavat moottoriurheilun tasoa Japanissa. Tämä voitto onkin ollut todella hieno lahja Japanin nuorille. Kiitos, Takamoto!
– Haluan, että Takamotosta tulee entistä suurempi ihailun kohde, ja voimme odottaa häneltä uutta näytöstä Japanin rallissa. Toisaalta laitoimme muut kuskimme todella kovaan ralliin. Voimme oppia tästä Safari-rallin kokemuksesta ja käyttää sitä siihen, että ensi kerralla kaikki palaavat yhdessä palkintokorokkeelle. Olen varma, että tiimi pystyy siihen, paalutti Toyoda.
Katsuta oli luonnollisesti itsekin täysin intoa täynnä. Kokemus oli ikimuistoinen.
– On aivan uskomaton tunne saavuttaa tällainen tulos. On vaikea kuvailla, miltä tuntui ylittää maaliviiva. Se oli suorastaan hullua. Matkan varrella on ollut niin paljon vaikeita hetkiä, ja kaikki nuo muistot kävivät mielessäni. Helppoa tämä ei ole ollut, mutta nyt olemme vihdoin täällä.
– Kiitos Aaronille (Johnston, kartanlukija), joka on tehnyt kanssani valtavasti töitä, ja kiitos jokaiselle tiimin jäsenelle, joka on aina uskonut minuun. Tämän päivän ajaminen oli todella vaikeaa hallita, koska näet jokaisen pienenkin kiven ja yrität väistää niitä. Mutta selvisimme ilman ongelmia, joten kiitos tiimille siitä, että sain käyttöön näin vahvan auton ja vahvan tuen, sanaili Katsuta.
Safari-rallin tulokset:
| # | Kuljettaja | Talli | Aika / ero |
|---|---|---|---|
| 1. | Takamoto Katsuta | Toyota | 3:26.05,6 |
| 2. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +27,4 |
| 3. | Sami Pajari | Toyota | +4.26,1 |
| 4. | Esapekka Lappi | Hyundai | +6.07,3 |
| 5. | Robert Virves | Škoda WRC2 | +11.38,7 |
| 6. | Gus Greensmith | Toyota WRC2 | +12.09,0 |
| 7. | Fabrizio Zaldivar | Škoda WRC2 | +12.20,0 |
| 8. | Andreas Mikkelsen | Škoda WRC2 | +12.30,7 |
| 9. | Diego Dominguez | Toyota WRC2 | +13.28,4 |
| 10. | Oliver Solberg | Toyota | +16.44,7 |
| 11. | Sébastien Ogier | Toyota | +17.30,7 |
| 12. | Thierry Neuville | Hyundai | +19.52,4 |
| 13. | Elfyn Evans | Toyota | +26.20,9 |













