McLarenin Oscar Piastri menetti viime kaudella vahvalta näyttäneen johdon F1:n MM-taistossa. Tallikaveri Lando Norris nousi lopulta maailmanmestariksi.

Australialaisen romahdus herätti myös kysymyksiä hänen kotimaassaan. Jotkut väittivät, että McLaren sabotoi Piastrin autoa ja avitti Norrisin mestariksi.

Piastri on nyt itse kommentoinut asiaa australialaiselle uutiskanavalle 7NEWSille. Hän halusi tehdä asioita selväksi.

– Missään vaiheessa taustalla ei ollut huonoja aikeita tai ainakaan minkäänlaista sabotaasia, kuten olen välillä nähnyt väitettävän, naureskeli Piastri.

– Jokaisella kaudella on omat ylä- ja alamäkensä. Niin oli ehdottomasti viime vuonnakin. Mutta verrattuna urani ensimmäisiin vuosiin Formula 1:ssä, hyviä hetkiä oli selvästi enemmän, mikä oli hienoa. Vaikeista hetkistä ja haastavista viikonlopuista jäi myös paljon oppia, arvioi Piastri.

Piastri teki selväksi, että katse on jo tiukasti tulevassa.

– Vaikeista tai huonoista hetkistä oppii aina eniten. Opin varmasti asioita, joista on hyötyä vuonna 2026, ja ennen kaikkea todistin itselleni, että kun kaikki loksahtaa kohdalleen ja saan otettua kaiken irti potentiaalistani, pystyn voittamaan kilpailuja, paalutti Piastri.