Toyotan Takamoto Katsuta juhli viikonloppuna Safari-rallin voittoa. Kyseessä oli iso hetki myös rallin kaksinkertaiselle maailmanmestarille Kalle Rovanperälle.
Rovanperä iloitsi Dirtfish-sivuston mukaan ystävänsä upeasta uroteosta.
– Olen todella iloinen nähdessäni, että Taka sai voittonsa. Viimeistä päivää oli äärimmäisen jännittävää seurata, ja olin itse varmasti paljon hermostuneempi kuin silloin, kun olen itse ajanut tai taistellut voitoista. Se kertoo, kuinka innoissani olin ja kuinka tärkeää tämä oli minulle myös henkilökohtaisesti, kun olen ollut Takan kanssa niin monta vuotta sekä hyvinä että vaikeina hetkinä, selvitti Rovanperä.
Rovanperä muistutti, että heillä on molemmilla ollut vaikeita hetkiä vuosien saatossa. Siksi tällainen hetki on iso.
– Olemme tukeneet toisiamme todella paljon ja käyneet läpi kaikki ylä- ja alamäet yhdessä, joten on aina todella tunteikasta nähdä hänen onnistuvan. Täysin ansaittu voitto, etenkin tällaisissa olosuhteissa. Kun voitto tulee sellaisissa olosuhteissa, joissa pelkkä maaliin pääseminenkin on taistelua, se on täysin ansaittu: juuri sitä Safari-rallin henkeä.”
– Todella hienosti tehty ja olen iloinen hänen puolestaan. En malta odottaa, että pääsen näkemään Takan juhlistavan tätä voittoa mahdollisimman pian. Olen todella iloinen ja ylpeä hänestä, todella ylpeä, viestitti formuloihin itse keskittyvä suomalainen.













