Suomalaisen rallikuskin Lauri Joonan Rally Due Valli meni pieleen Italiassa heti avauspäivänä. Vaihdelaatikon ongelma tuhosi miehen haaveet huippusijoituksesta.
– Ralli alkoi perjantaiaamuna sateisella testierikoiskokeella, mutta myöhemmin iltapäivällä pääsimme aloittamaan itse rallin aurinkoisissa ja enimmäkseen kuivissa olosuhteissa. Rallin alku sujui hyvin, mutta valitettavasti päivän viimeisellä erikoiskokeella ilmennyt vaihdelaatikko-ongelma pakotti meidät keskeyttämään, selvitti Joona.
Joona ei lyönyt hanskoja tiskiin. Hän palasi takaisin kisaan ja vauhtiakin alkoi löytyä.
– Iso kiitos tiimille, joka teki töitä läpi yön ja sai auton lauantaita varten takaisin täydelliseen kuntoon. Lauantain erikoiskokeet olivat kunnon italialaista asfalttirallia, ja nautimme niistä todella paljon. Sen myötä myös vauhti parani pätkä pätkältä. Viimeinen erikoiskoe toi vielä uuden haasteen, sillä sade saapui odotettua aiemmin ja jouduimme ajamaan sekalaisella rengastuksella.
– Hyvä viikonloppu jäi kaiken kaikkiaan plakkariin, vaikka ongelmiakin oli. Vauhti oli kohdallaan. Yleiskilpailussa sijoituimme 11:nneksi, päätti Joona.












