Toyota varmisti sunnuntaina valmistajien mestaruuden rallin MM-sarjassa. Oliver Solberg puolestaan vei Chilen MM-rallin voiton ja nousi taistoon kuskien maailmanmestaruudesta.
Toyotan apulaistallipäällikkö Juha Kankkunen riemuitsi MM-tittelin varmistumisesta.
– On mahtava tunne varmistaa tämän tallin kanssa jälleen yksi valmistajien maailmanmestaruus. Olin kuljettajana mukana joissakin Lancian mestaruuksissa ja myös Toyotan ensimmäisissä mestaruuksissa, mutta olen todella iloinen, että saan nyt olla osa tätäkin tallia.
Kankkunen halusi tehdä selväksi, että kuskien välit ovat mainiot.
– Tallin ilmapiiri ja se, miten kaikki tekevät yhteistyötä, on fantastista. Sama pätee kuljettajiimme: erikoiskokeilla he taistelevat tiukasti toisiaan vastaan ja tavoittelevat parhaita mahdollisia tuloksia, mutta muuten he tulevat erittäin hyvin toimeen keskenään sekä auttavat toisiaan ja tallia.
– Tämä voitto tekee todella hyvää Oliverille (Solberg) vaikean jakson jälkeen. Tiesimme koko ajan, että lahjakkuutta löytyy, ja nyt hän sai rakennettua kokonaisuudessaan loistavan rallin.
– Elfynillä (Evans) oli tänään todella huonoa tuuria (rengasrikko) erittäin hyvän ajosuorituksen jälkeen, mutta se pitää kuljettajien mestaruustaistelun mielenkiintoisena, kun myös Sami (Pajari) ja Oliver (Solberg) ovat edelleen vahvasti mukana taistelussa.
Toyotan iso pomo Akio Toyoda tarjosi oman kommenttinsa tilanteesta.
– Tällä kaudella on kuitenkin vielä paljon odotettavaa. Kuljettajien maailmanmestaruustaistelu on edelleen äärimmäisen tiukka, ja kaikilla tiimimme viidellä kuljettajalla on yhä mahdollisuus tulla maailmanmestariksi, sanaili Toyoda.
Takamoto Katsuta ja Sébastien Ogier ovat todellisuudessa ulkona MM-taistosta. Mikäli Katsuta voittaisi kaksi viimeistä MM-rallia ja ottaisi niissä myös supersunnuntain ja Power Stagen voitot, keräisi hän 70 pistettä. Se nostaisi hänet kolmella pisteellä ohi Evansin, jos hän jäisi täysin ilman pisteitä kahdesta viimeisestä rallista. Myös Pajarin ja Solbergin pitäisi jäädä lähes ilman pisteitä noissa ralleissa.
Rallin MM-sarjan tilanne 12/14 rallia:
| Sija | Kuljettaja | Talli | Pisteet |
|---|---|---|---|
| 1. | Elfyn Evans | Toyota | 230 |
| 2. | Sami Pajari | Toyota | 213 |
| 3. | Oliver Solberg | Toyota | 209 |
| 4. | Adrien Fourmaux | Hyundai | 171 |
| 5. | Sébastien Ogier | Toyota | 167 |
| 6. | Takamoto Katsuta | Toyota | 163 |
| 7. | Thierry Neuville | Hyundai | 129 |
| 8. | Hayden Paddon | Hyundai | 38 |
| 9. | Josh McErlean | Ford | 35 |
| 10. | Esapekka Lappi | Hyundai | 33 |












