Monet F1-asiantuntijat uskovat, että Mercedes on vahvoilla uuden F1-kauden alla. Jotkut asiat herättävät kuitenkin edelleen kysymysmerkkejä.
Pitkän linjan F1-asiantuntija Peter Windsor on esittänyt Youtube-kanavallaan mielenkiintoisen väitteen koskien McLarenin F1-autoa.
Viime kaudella kuskien ja valmistajien MM-tittelin voittanut McLaren ei räjäyttänyt tajuntaa testeissä, vaikka sitä povataan kärkinelikkoon yhdessä Mersun, Red Bullin ja Ferrarin kanssa. Windsorin mukaan odotuksia voi kuitenkin nostaa tietyistä syistä.
– Näen (autossa) paljon samaa kuin viime vuonna, erityisesti jousituksen osalta. Tämä on tavallaan jo toinen, jopa kolmas vuosi, kun he käyttävät tätä ripustuskonseptia, jossa perinteistä etualatukivartta ei ole. Sen sijaan käytössä on erillisiä linkkejä ja hyvin mielenkiintoisia ohjausgeometrioita, valaisi Windsor.
Windsor veti tuosta johtopäätöksen siitä, että McLarenin viime kaudelta tuttu vahvuus, eli renkaiden kestäminen kisamitassa, voi olla ässä hihassa uuteen sesonkiin.
– Uskon, että McLarenilla pitäisi olla yhä jonkinlainen etu ainakin kauden alkuvaiheessa renkaiden hallinnassa. Auto näyttää aerodynamiikan osalta vähintään yhtä hyvältä kuin Mercedes.
– McLaren on konseptien puolesta hieman kiinnostavampi katsottava, mutta en usko sen tekevän autojen välille valtavaa eroa. McLaren saa todennäköisesti siitä pienen edun, selvitti Windsor.
F1-kausi alkaa maaliskuun alussa Australiassa.













