Théophile Naël ajoi lauantaina F3:n Unkarin GP:n pikakisan voittoon. MP Motorsportin Tuukka Taponen onnistui kuitenkin myös loistavasti.

Kisassa oli käytössä käännetty lähtöjärjestys. Huomiseen pääkisaan paalulta lähtevä Taponen aloitti sen vuoksi lauantaina 12. ruudusta.

Taponen petrasi kuitenkin komeasti. Hän ylsi lopulta kisan kuudenneksi.

– Ja sieltä Tuukka Taponen nousee Ugo Ugochukwun rinnalle. Ugochukwu jarruttaa myöhään, mutta suomalainen puskee sarjaa johtavan yhdysvaltalaisen ohi kuudenneksi. Loistava ohitus Tuukka Taposelta! hehkutti Viaplayn selostaja Veli-Matti Markkanen.

Markkanen fiilisteli myös, kun Taponen täräytti kisan loppuvaiheessa kisan nopeimman kierroksen.

– Kilpailun nopein kierros. Sieltä haetaan vielä vähän lisäpinnaa. Viimeisellä kierroksella toivottavasti kukaan ei pysty enää tätä aikaa alittamaan.Nyt on tekemisen meininkiä kyllä, hehkutti Markkanen.

Nopein kierros jäi siis Taposelle. Markkanen antoi vahvan arvion Taposen menosta.

– Tosi vahvaa tekemistä kyllä tänään suomalaiselta. Freddie Slater oli siinä takana ja hän jäi lopulta siellä kymmenen. Ja Taponen onnistui vielä ajamalla Ugochukwun ohittamaan. Ei se oikein tämän paremmin olisi voinut tänään mennä. Ja uskoa varmasti huomiseen. Se usko on ollut tällä kaudella kyllä koetuksella niin monta kertaa niin tässä on nyt hyviä asioita tapahtunut, arvioi Markkanen.