Sportivo TV

Cadillacin Valtteri Bottaksen Barcelonan viikonloppu sai karun käänteen lauantaina.

Bottas ajoi rajusti ulos kolmansissa harjoituksissa, kun hänen autonsa jarrupoljin hajosi. Bottas pystyi kuitenkin osallistumaan aika-ajoon ja oli 20:s. Tallikaveri Sergio Perez oli 19:s.

– Aika-ajo oli meiltä positiivinen, kun ottaa huomioon, että kolmannet harjoitukset olivat osaltani melko hankalat. Tiiminä pystyimme löytämään ja korjaamaan ongelman, joka autossani oli. Vapaissa harjoituksissa tulleiden vaurioiden takia jouduin palaamaan joihinkin vanhempiin osiin, mutta mielestäni saimme olosuhteisiin nähden kaiken irti.

– Kaikki varikolla tekivät hienoa työtä saadakseen auton ajoissa valmiiksi. Vaikuttaa siltä, että olemme aiempaa lähempänä Williamsia ja samalla kasvattamassa eroa Aston Martiniin, mutta parannettavaa on yhä. Huomisessa kilpailussa painopiste on renkaiden kulumisen ja ylikuumenemisen hallinnassa. Todennäköisesti useimmilla edessä on vähintään kaksi pysähdystä, joten se voi avata mahdollisuuksia, selvitti Bottas päivän päätteeksi.

Cadillacin tallipäällikkö Graeme Lowdon kommentoi tallin päivää. Hän kommentoi myös Bottaksen rajua tilannetta.

– Päivästä jäi käteen jälleen yksi positiivinen aika-ajo vaativammalla radalla kuin aiemmin kohtaamamme. Ero keskikastiin pienenee vähitellen, ja Checo jäi vain hieman yli kymmenesosan yhdestä Williamsista. Se kertoo siitä työstä, jota teemme tiiminä.

– Valtterin ajaminen kolmansissa harjoituksissa kärsi ongelmasta, jonka pystyimme jäljittämään ja korjaamaan ennen aika-ajoa. Tiimi teki hyvää työtä saadakseen hänen autonsa valmiiksi sessiota varten. Huomista ajatellen tiedämme, että nousevat lämpötilat vaikuttavat kaikkiin, ja renkaiden kulumisella tulee olemaan iso rooli. Katsotaan, mitä kilpailu tuo tullessaan, ja pyrimme hyödyntämään kaikki mahdollisuudet, joita eteen tulee, avasi Lowdon.

Barcelonan GP:n aika-ajon tulokset:

SijaKuljettajaTalliAika
Q3 – Top 10
1.George RussellMercedes1.14,679
2.Lewis HamiltonFerrari+0,064
3.Kimi AntonelliMercedes+0,319
4.Lando NorrisMcLaren+0,322
5.Max VerstappenRed Bull+0,342
6.Isack HadjarRed Bull+0,398
7.Oscar PiastriMcLaren+0,411
8.Liam LawsonRacing Bulls+1,863
9.Nico HülkenbergAudi+1,978
10.Charles LeclercFerrari
Q2 – sijat 11–15
11.Arvid LindbladRacing Bulls1.15,840
12.Gabriel BortoletoAudi1.16,001
13.Franco ColapintoAlpine1.16,191
14.Pierre GaslyAlpine1.16,261
15.Ollie BearmanHaas1.16,389
Q1 – sijat 16–22
16.Carlos SainzWilliams1.17,827
17.Esteban OconHaas1.17,073
18.Alex AlbonWilliams1.17,424
19.Sergio PérezCadillac1.17,545
20.Valtteri BottasCadillac1.17,757
21.Lance StrollAston Martin1.18,758
22.Fernando AlonsoAston Martin1.18,815