Tuukka Kauppisen rallikausi on ollut toistaiseksi melkoinen pettymys. Hän lähtee nyt taistelemaan huippusijoista Viron MM-rallin WRC2-luokassa.
Kauppinen oli hyvässä vauhdissa Ruotsin MM-rallissa. Hän on kuitenkin ollut ongelmissa EM-sarjan asfalttiralleissa.
– Varmaan pari vetoa vaatii testeissä, että ajatusmaailma kääntyy jälleen oikeaksi soralle. Ei se kuitenkaan ole ongelma, ja nopeasti siihen tottuu, vaikka ajotyyli onkin täysin erilainen, kertoo Kauppinen tiedotteessa.
Kauppinen löi kuitenkin selvät ja kovat tavoitteet Viroon.
– Viime vuodesta on varmasti paljon apua, kun samoja teitä ajetaan. Tiet sopivat itselleni hyvin, ja niitä on nautinto ajaa. Kyllä me lähdemme nyt tosissaan matkaan, ja tavoitteena on vähintään ajaa viiden parhaan joukkoon, mielellään jopa paremmin, lataa Kauppinen.










